tiistai 8. elokuuta 2017

Information

Moikka!

Täällä kirjoittelee 17-vuotias lukiolaistyttö Turun seudulta. Oon lähdössä AFS kautta vaihto-oppilaaksi USA:n tulevaksi lukuvuodeksi. Host-perhettä ei tällä hetkellä ole vielä tiedossa, eikä näin ollen siis osavaltiotakaan missä aion seuraavan vuoteni viettää.

Useimmat vaihtarit lähtee nyt tämän viikon aikana lentokoneella tonne isoon maailman kokeilemaan siipiään, mutta mun kohdalla se kone lähtee vasta syyskuun alussa. Tämä johtuu siitä, etten ole saanut vielä sijoitustietoja.

Aloitin oman vaihtohakemuksen täyttämisen melkein tarkalleen vuosi sitten. Silloin kaikki tapahtui tosi nopeesti. Muutaman viikon sisään olin täyttänyt ja lähettänyt hakemuksen, käynyt haastattelussa ja saanut vahvistuksen siitä, että mut otetaan mukaan järjestön vaihto-ohjelmaan. Lisäksi tuli tieto, että pääsen sinne minne halusinkin, USA:n! Tänä keväänä onkin ollu kaikenlaista. Lomakkeita on täytelty oikein urakalla, rokotteita otettu, kielitestistä selvitty, infotilaisuudessa viisastuttu ja lähtöorientaatioleirillä käyty. Lisäksi käytiin Helsingissä viisumia varten antamassa sormenjäljet. Lähtöorientaatioleiri oli yksi viikonloppu toukokuussa ja ylitti kyllä kaikki odotukset! Oli mahtavaa tutustua muihin vaihtareihin ja jakaa fiiliksiä tulevasta vuodesta. Tän lisäks vanhoilta vaihtareilta sai  paljon infoa ja oli tosi kiva kuulla heidän kokemuksia.

Leirin jälkeen mulla oli tosi hyvä fiilis, odotin innolla isäntäperheen saamista ja elokuun lähtöä. Tuolloin olin vielä 100% varma siitä, että pääsen lähtemäään elokuussa. Kesä kuitenkin meni ja tässä sitä ollaan, ilman isäntäperhettä ja syyskuun lähtöä odottaen. Vaikka aluksi myöhäinen lähtö tuntui maailmanlopulta, niin eihän se loppujenlopuksi sano mitään mun tulevasta vuodesta. Voin silti saada aivan ihanan perheen ja vuodesta voi tulla aivan yhtä ikimuistoinen kuin muillakin!

Iso kiitos kuuluu mun ihanalle vaihtarikaverille joka on samassa tilanteessa ilman sijotustietoja ja jonka vertaistuesta on ollut iso apu. Kyllä ne perheet vielä tulee!

Lähtöpäivän muuttuessa mulle jäi siis kuukausi tyhjyyttä. Tämän takia päätin mennä vielä kouluun ennen lähtöä. Onnistuin sopimaan pari kurssia jotka saan suoritettua kolmessa viikossa. Vaikka kouluun paluu ei hirveästi innosta (suunnitelmiinhan kuului palata sinne vasta vuoden kuluttua), oon kiitollinen et saan jotain muuta ajateltavaa.

Tällä viikolla siis takaisin koulun penkkiin ja peukut pystyyn että host-perhe löytyis pian!