tiistai 31. lokakuuta 2017

Homecoming

Meidän koululla homecoming oli vähän myöhemmin kuin useimmilla muilla kouluilla.  Meillä se oli 16-21.10. Tolla viikolla siis jokaisena koulupäivänä oli oma teema jonka mukaan piti pukeutua. (Jotkut osallistu enemmän kuin muut). Lisäksi viikon varrella julistettiin homecoming prinsessat ja prinssit, king and queen. Perjantaina oli homecoming parade joka oli tottapuhuen pieni pettymys😅. Oregonissa kun ollaan, niin koko päivä sato pieniä taukoja lukuunottamatta ja paraatin aikana sato kaatamlla. Perjantaina oli kanssa viimeinen home football game jota oltiin kattomassa kavereiden kanssa. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka hävittiin kyseinen peli, niin katsomossa kannustaminen oli siitä huolimatta ihan parasta! Vaikka kotipelejä ei tällä kaudella paljoa ollutkaan, niin tulee kyllä silti ikävä katsomossa kannustamista. Lauantaina oli itse homecoming dance. Tollon valmistauduttiin yhdessä muutaman muun tytön kanssa ja käytiin ravintolassa syömässä ennen tanssia. Itse tanssi oli  mitä odotinkin. King and queen julistettiin uudestaan ihan niin kuin leffoissa ja täytyy kyllä sanoa että oon niin ilonen et pääsin kokemaan tän kaiken!



Homecoming parade






male  volleyball
Last home game









lauantai 7. lokakuuta 2017

Homesickness

Kokonainen kuukausi on ehtinyt vierähtää täällä Atlantin toiselta puolella! Ennen tänne tuloa mua varotettiin monta kertaa koti-ikävästä. Tollon en sen enempää murehtinut enkä uskonut että se iskis kovin nopeesti, ehkä joulun tienoilla. Toisin kävi. Vaikka koulussa menee hyvin, niin kaikesta huolimatta viime viikonloppuna iski tajuntaa se, että en tuu näkemään mun perhettä ja kavereita 9 kuukauteen. Viime viikolla tuli koko ajan vastaan jotai joka muistutti mua kodista. Yhtenä päivänä radiossa soi kappale mitä mulla oli tapana hoilata mun siskon kanssa, toisena päivänä taas kappale mitä käytetään yhdessä tietyssä mainoksessa mitä veljen kanssa laulettiin. Tietyt ruuat, kappaleet, mainokset, kaikki noi pikkujutut vaan kasaantu viikonloppuun ja lauantain aamu menikin koti-ikävää itkiessä. Puhuin mun siskon kanssa (joka oli vaihdossa 3 vuotta sitten) ekaa kertaa skypessä tänne tulon jälkeen ja tieto siitä, että muutkin on kokenut saman, mutta kuitenki selvinny vuodesta hyvin helpotti oloa tosi paljon. Tän jälkeen kaikki menny tosi hyvin enkä oo kotia sen enempää kaivannu.

Tällästä tällä kertaa, alla kuvia kuluneista päivistä!

6:45 aamulla koululla kattomassa auringonnousua muiden vaihtareiden kanssa!

Käytiin Portlandissa viettämässä host-momin synttäripäivää hänen tyttären luona ja rakastuin kyllä heti tohon kaupunkiin! Kaikki pikku kaupat ja kahvilat ja koko seutu oli vaan niin ihana!

Bubble tea!







Päädyin meijän jääkaapin oveen😁
Olihan sitä pakko korvapuusteja leipoa! Ps. host-mom tykkäs näistä tosi paljon!


Home game!

Auringonlasku Staytonissa